Kattavat hautauspalvelut

Hautajaisia tai muistotilaisuutta järjestäessä auttavat kädet ovat aina tarpeen. Kokemäen Kukka ja Hautaustoistolta saatte kattavaa, täydellistä palvelua haluamassanne laajuudessa. Valikoimaamme kuuluvat hautajaisten kokonaisvaltainen järjestely, hautakivet, yhteistyö pitopalvelutahoihin, arkut ja uurnat sekä niiden kuljetukset, surusidonnat ja muistotilaisuuden koristelut sekä risti-ilmoitukset.

Tarvittaessa asiat hoituvat kokonaan puhelimitsekin tai sähköpostitse, mutta yleensä sovimme tapaamisen liikkeeseemme. Palveluaika voidaan sopia myös liikkeen aukioloaikojen ulkopuolelle,  kotikäynti on mahdollinen. Järjestelyt olisi hyvä aloittaa viimeistään muutaman päivän kuluessa. Hautauslupaa ei tarvitse odottaa. Toimimme koko Kokemäen, Kauvatsan, Harjavallan ja muiden lähikuntien alueilla. Kuljetukset onnistuvat myös kauempaa.

Lähtökohtana hautausjärjestelyille tulisi aina olla vainajan omat katsomukset, toiveet ja persoona. Mikäli vainajalla on ennakkoon tehtynä hautaustestamentti, tulee sen toiveita noudattaa mahdollisuuksien mukaan. Hoidamme mielellämme puolestanne kaikki järjestelyt aina siunausajan varaamisesta lähtien, täyden palvelun pakettina.

Palvelumme voi yksinkertaisimmillaan sisältää  vain esimerkiksi arkun, vainajan arkkuun laiton, kuljetuksen ja tarvittavat paperiasiat.

Suomen Hautaustoimistojen Liiton jäsenliikkeenä olemme sitoutuneet toimimaan alan eettisten ohjeiden mukaan.

Meille voitte soittaa joka päivä klo 8-19 numeroon 044 353 7777

Hautakivet

Hautakiviä saa perinteisessä ja moderneissa muodoissa. Lähes kaikki mallistosta löytyvät hautakivet ovat muokattavissa koon, koristelun, kivilajin ja pinnalle tehtävän käsittelyn osalta.

Valikoimista löytyy hautamuistomerkkien lisäksi lyhtykiviä. Kauniit kivilajit louhitaan kotimaisesta kalliosta. Koristeissa käytetään mm. suomalaisen M.J. Paasikivi Oy:n pronssituotteita.

Hautakivien lisäksi saat kaaripäällyskivet. Teemme myös kaiverrukset hautakiviin.

Yhteistyökumppanimme Kivilähde - Kaavin Kivi Oy tarjoaa veloituksetonta hautakiven suunnittelupalvelua tasokkaalla suunnitteluohjelmalla. Tutustu valikoimaan klikkaamalla logoa!

Ota yhteyttä

Hautakivien kaiverrus

Hautakiven hankkiminen on osa tehtävää surutyötä. Käytössämme on 3D-työkalu, jonka avulla pystyt suunnittelemaan hautakiven ja siihen tulevat kaiverrukset.
Hautakiven henkilökohtainen suunnittelu varmistaa, että halutusta muistomerkkimallista saadaan toiveiden mukainen luonnoskuva ennen tilausta.

Ota yhteyttä

Arkut ja uurnat

Hautakivien lisäksi myymme arkut ja uurnat vainajan viimeiselle matkalle. Kaikki tuotteemme ovat ekologisia ja luontoon hajoavia. Pääosin arkkumme tulevat  Punkalaitumelta SHT-Tukku Oy:lta.

Kotimaisena käsityönä valmistetut arkut ja uurnat voidaan valmistaa useasta erilaisesta puulajista. Kaikki uurnat ovat maatuvia.

Arkkujen hinnat alkaen 500€. Uurnien hinnat alkaen 78€.

Ota yhteyttä

Kuolinilmoitus Satakunnan Kansaan

Teemme yhteistyötä Satakunnan Kansan kanssa. Kuolinilmoitukset voidaan nykyään täyttää verkon kautta, joten teidän ei tarvitse jatkossa ajaa Poriin asti. Kysy lisää kuolinilmoituksen jättämisestä Kokemäellä.

Ota yhteyttä

Hau­tauk­sen en­nak­ko­suun­nit­te­lu

Monesti omaan kuolemaan liittyviin ajatuksiin sisältyy huoli siitä, miten jälkeenjäävät selviävät niistä monista kysymyksistä, joita läheisen kuolema tuo väistämättä eteen. Lähimpiään ei haluaisi tarpeettomasti rasittaa sen enempää käytännön kuin taloudellisillakaan ongelmilla. Monella – varsinkin yksinäisillä henkilöillä – on huolena se, ettei oman kuoleman jälkeen ole välttämättä ketään sellaista, joka huolehtisi hautajaisjärjestelyistä.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäseninä olevissa hautaustoimistoissa on asiakkaita varten kaksi erilaista tapaa antaa läheisilleen omia hautajaisiaan koskevia toiveitaan.

Hautausjärjestelyni-vihkonen

Hautajaisiaan suunnitteleva voi Hautajaisjärjestelyni-vihkoseen täyttää vapaamuotoisesti omia toiveitaan siinä määrin kuin haluaa. Vihkosen voi antaa henkilölle, jonka toivoo huolehtivan hautajaisjärjestelyistä. Ainakin on hyvä kertoa, missä vihkosta säilyttää. Vihkosesta voi antaa kopion myös hautaustoimistoon.

On erittäin tärkeää, että hautaustestamentin tekijä kertoo olemassa olevasta hautaustestamentista läheisilleen tai ystävilleen. Testamentin tekijän kappale on hyvä säilyttää sellaisessa paikassa, josta omaiset tai ystävät sen helposti löytävät. Hautaustestamenttia ei missään tapauksessa kannata säilyttää pankin tallelokerossa, koska se avataan usein vasta hautauksen jälkeen ennen perunkirjoitusta.

    Yhteistyössä    

Tietosuojaseloste
Sulje ikkuna

Tietosuojaa koskeva seloste

Rekisterinpitäjä

Kukka ja Hautaustoimisto Väliviita Oy (2961549-8)
Myöhemmin tässä selosteessa Yritys

Tietosuoja-asioista vastaava henkilö ja/tai yhteyshenkilö

Kristiina Väliviita
044 353 7777
kristiina@kokemaenkukkajahautaus.fi

Henkilörekisterin nimi

Kukka ja Hautaustoimisto Väliviita Oy asiakas- ja markkinointirekisteri

Kerättävät henkilötiedot

Keräämme asiakassuhteen hoitamiseksi tarpeellisia henkilötietoja, kuten asiakkaan nimi ja yhteystiedot sekä palvelun käyttäjätietoja. Keräämme henkilötiedot rekisteröidyltä itseltään sekä muista julkisista saatavilla olevista viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä ja muista ulkoisista lähteistä, kuten kaupparekisteristä tai muusta vastaavasta julkisesta yritysrekisteristä. Lisäksi keräämme yhteydenottolomakkeiden täyttäneiden tiedot ja käytämme niitä edellä mainittuihin asiakassuhteen ylläpitämiseen liittyviin tarkoituksiin.

Henkilörekisterin käyttötarkoitus ja käsittelyperuste

Henkilötietoja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön sallimissa rajoissa verkkopalvelun testaukseen, asiakassuhteen hoitamiseen sekä palveluista tiedottamiseen ja neuvontaan. Saatamme käyttää rekisteröidyn tietoja käyttäjätilastojen keräämiseen ja näiden analysointiin. Kerättyjä tietoja käytetään myös markkinointiviestintään. Henkilötietojen käsittely markkinointiviestintään perustuu henkilön antamaan suostumukseen yhteydenottolomakkeella. Suoramarkkinointi lopetetaan asiakkaan pyynnöstä. Henkilö voi milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä edellä mainitulle yhteyshenkilölle. Henkilötietojen käsittely voi olla tarpeen Yrityksen ja rekisteröidyn välisen asiakassuhteen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Yrityksellä on oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja markkinointi-, palvelu- ja asiakasanalyyseissa ja palvelun testauksessa. Markkinointitarkoituksiin saattaa liittyä myös profilointia. Rekisteröidyllä on tällöin oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä.

Henkilötietojen käsittelijät

Henkilötietoihin on pääsy vain asiakassuhteen hallinnoinnista ja markkinoinnista vastaavilla henkilöillä.

Tietojen luovutus

Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ellei se ole palvelun teknisen toteuttamisen vuoksi tarpeellista. Mahdollisissa tietojen luovuttamisen ja siirtämisen tilanteissa noudatetaan tietosuojalainsäädännön vaatimaa tietosuojan tasoa ja muita tarvittavia turvatoimia.

Evästeet

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden käytön tarkoituksena on analysoida ja kehittää palvelujamme edelleen käyttäjiä paremmin palveleviksi sekä kohdentaa mainontaa. Käyttäjä voi estää evästeiden käytön tai tyhjentää evästeet selaimen asetuksista.

Rekisterin suojaus

Suojaamme henkilötietoja asianmukaisin teknisin ja organisatorisin menetelmin. Tiedot kerätään tietokantoihin, jotka ovat palomuurein, salasanoin ja muin teknisin tietoturvakeinoin suojattuja. Tietokannat ja niiden varmuuskopiot sijaitsevat lukituissa ja vartioiduissa tiloissa ja tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt, ennalta nimetyt henkilöt.

Henkilötietojen säilytysaika ja hävittäminen

Henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin niitä tarvitaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on kerätty ja käsitelty, tai sopimuksen täytäntöön panemiseen tai niin kauan kuin laki ja säännökset niin edellyttävät. Tämän jälkeen henkilötiedot tuhotaan asianmukaisesti.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet:

  1. Rekisteröity pääsee pyytäessä häntä koskeviin henkilötietoihin liikesalaisuuden ja sisäisten arvioiden sallimissa rajoissa. Tarkastuspyyntö tulee lähettää edellä mainitulle yhteyshenkilölle kirjallisesti ja allekirjoitettuna sekä henkilön on tunnistauduttava luotettavalla tavalla.
  2. Rekisteröity voi pyytää tietojen oikaisua, jos tiedot ovat puutteellisia tai virheellisiä.
  3. Rekisteröity voi pyytää tietojen poistamista, milloin niiden käsittelyyn ei ole tietosuojaa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettua ja rekisteröidyn suostumuksesta riippumatonta syytä.
  4. Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa henkilötietojen käsittelyä, jos tietojen oikeellisuus tai lainmukaisuus näin edellyttää, tai vastustamisoikeuden mukaisesti rekisteröity pyytää rajoittamaan henkilötietojen käsittelyä vain tietojen säilyttämiseen.
  5. Rekisteröidyllä on oikeus vastustaa tietojen käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin Yrityksen oikeutetun edun perusteella.
  6. Rekisteröity voi pyytää tietojen siirtämistä toiselle rekisterinpitäjälle, mikäli se on turvallista ja teknisesti mahdollista.
  7. Rekisteröidyn tulee lähettää oikeuksiaan koskevat pyynnöt kirjallisena tai sähköpostitse seuraavilla yhteystiedoilla:

Kukka ja Hautaustoimisto Väliviita Oy
Tarkastus-/muu henkilötietoihin kohdistuva pyyntö
kristiina@kokemaenkukkajahautaus.fi

Yritys vastaa pyyntöihin 1 kuukauden sisällä pyynnön esittämisestä, ellei ole erityisiä syitä pidentää vastaamisaikaa.

Sulje ikkuna